Juttua arjesta.

Kymmenes päivä en muistini mukaan tehnyt muuta kuin ravasin pesulassa ja ruokakaupassa ja eksyin. Sekin tuntuu paljon mukavammalta täällä, kuin kyläpahasessa jossa vanhempani asuvat - vaikka mitä kökköä tapahtuisi niin onpahan mihin verrata!
Löytyi lähistöltä mm. elokuvateatteri sekä hauskoja pikkuliikkeitä.
Voin myös kertoa että pesulasäkkien ja koko naiskoplan ruokakassien roudaaminen tänne ylimpään kerrokseen käypi kuntoilusta. Ehkä vielä joskus en meinaa enää pyörtyäkään ylimmillä rappusilla.

Kun nyt mitään sen kummempaa ei tapahtunut, voisin tähän pohtia hieman yhtä asiaa mikä mua täällä näissä piireissä ainakin ihmetyttää - nimittäin arki.
Suomessa on ihan normaalia, että elämä alkaa vasta koulun jälkeen, opiskelijoilla siis. Koulu on sellainen nopee homma kahdeksasta kahteen (en muista enää milloin peruskoulussa lopetellaan) joka pyritään hoitamaan nopeesti alta pois, että sitten voi alkaa elämä. Illat vietetään perheen kanssa tai ystävien luona kyläillen - tai ihan mitä tahansa harrastuksia duunaillen. Täällä koulu on se, mitä varten aamulla noustaan ja eletään. M on kotona yleensä vasta joskus viideltä ja kaikki sosiaalinen elämä olisi muiden mukaan ilmeisesti tarkoitus hoitaa koulussa, ei sen jälkeen. Koulun jälkeen toiset oppilaat suunnistavat himaan ja pysyvät siellä, ehkä koneella tai teeveetä katsellen ja sitten nukkumaan.

Nyt ei pidä yleistää, ei tietenkään kaikkialla ole näin, mutta mun jutut nyt perustuu siihen ketä me täällä ollaan tavattu ja joista ollaan puhuttu.

Sitten tulee työn tekeminen. Joka siis kuuluu miehille.
Miehet menee duuniin ja normityöpäivä on sellaiset 15h keposesti, miksi ei enemmänkin. En ihmettelekään miksi äijien pitää raataa duunissa päivät pitkät kun katselee koulujen lukukausimaksuja ja ottaen huomioon sen, että muijat makaa perse homeessa kotona.
Kyllä, äidit eivät tee mitään. Okei ehkä he ovat "kotiäitejä" mutta au pair hoitaa silti kakarat sillä välin kun naiset ravaavat golffaamassa, sekä kokkaus-klubeilla. Whaaat?!
Mä olen miettinyt, mitä ihmettä nämä naiset täällä tekisi jos niiden mies lähtisikin parikymppisen sihteerin matkaan? Ne on täysin riippuvaisia toisesta työssäkäyvästä ihmisestä sekä tuon tuloista. Entä jos mies sanottaisiin irti, tai tapahtuisi jokin onnettomuus? Naiset ei ole vuosiin tehneet mitään muuta kuin juorunneet keskenään - eikö siihenkin kyllästy?
Ehkä niiden pitää ravata noilla saleilla ja salongeissa sitten just sen takia, ettei mies kyllästy katselemaan :p
Jokaikinen tyyppi jolle M on ilmoittanut, että hänen äitinsä työskentelee täällä (perusoletuksena on ollut aina isä) on ollut valtavan hämmästynyt. Yksi oli tokaissut että "Noh.. Hänen täytyy sitten varmaan puhua todella hyvää englantia.." - kiljaistiin yhtä aikaa "No Shit Sherlock?!"
Palveluammateissa et juuri valkoihoisia/brittejä näe. Oikeastaan mä en ole nähnyt toistaiseksi yli viikon mittaan yhtäkään.
Ja tämä kierre jatkuu aina vaan, sillä vain rikkailla on mahdollisuus tunkea pentunsa arvostettuihin kouluihin joista he voivat jatkaa arvostettuihin ammetteihin. Suomessa kenellä tahansä tuloista riippumatta on kuitenkin aika hyvät mahdollisuut kouluttaa itsensä mihin ikinä haluaa.
Tällalailla kun on työpaikka ja asunto valmiina mikäpä mulla on ollessa, mutta se on sitten toinen juttu jos tänne tahtoisi jäädä muuttuisiko mieli missä ajassa, kun karu arki iskee vastaan.
Sen tiedän ainakin valmiiksi, että penneihin mulla tulee vielä kusemaan hermo - täällä kun on yksipennisetkin käytössä joista sitten kasautuu mukavia vuoria lompakkoon aina ostoksia tehdessä. Lisäksi esim. vaatteiden sekä kenkien koot tuottavat joskus päänvaivaa, jos ei heti silmämääräisesti osaa arvioida itselleen sopivia.